Metsä Tissue ja WWF Suomi tarjoavat yhdessä koulutusta kestävästä kehityksestä
23.1.2012
YK:n kansainvälisen metsien vuoden kunniaksi Metsä Tissue tarjoaa kestävään kehitykseen liittyvää henkilöstökoulutusta, jossa jaetaan kattavasti tietoa myös metsiä koskevista asioista. Koulutuksen järjestävät yhteistyössä Metsäliitto, Metsä Tissue ja WWF Suomi.
Metsäliitto-konserni allekirjoitti yhteistyösopimuksen WWF Suomen kanssa aiemmin tänä vuonna. Sopimuksen mukaisesti Euroopan johtava pehmo- ja ruoanlaittopaperin valmistaja Metsä Tissue, joka kuuluu Metsäliitto-konserniin, on tarjonnut yli sadalle työntekijälle kolmella eri alueella kestävään kehitykseen liittyvää koulutusta. Aiheina ovat olleet vesi- ja hiilijalanjälki, metsien sertifiointi, ekomerkinnät ja ympäristöasioiden hallintajärjestelmät. WWF:n edustajat ovat liittyneet keskusteluun ja tarjonneet näkemyksiään pääasiassa maailman metsien tilasta.
”Olemme järjestäneet neljä yhden päivän koulutustapahtumaa kolmella Metsä Tissuen liiketoiminta-alueella. Viides järjestetään Skandinaviassa tammikuussa 2012. Lisäksi WWF on kehittänyt sähköisen itseoppimistyökalun, jota tulemme levittämään työntekijöille intranetin välityksellä”, kertoo kestävän kehityksen ja edunvalvonnan johtaja
Riikka Joukio.
”Koulutuksessa painotetaan sitä tosiasiaa, että kestävät työskentelytavat ovat perustana kaikessa Metsäliitto-konsernin ja Metsä Tissuen toiminnassa. Vastuullisuus on olennainen osa jokaisen työntekijän päivittäistä työtä”, selittää toimitusjohtaja
Hannu Kottonen. ”Vuoropuhelu WWF:n ja työntekijöidemme välillä on myös tervetullutta. Yksittäiset henkilöt tai tasapäiset ryhmät tuottavat harvoin parhaita ideoita. Tarvitaan yhteistyötä ja erilaisia näkökulmia yhteisiin ongelmiin”, hän lisää.
”Meillä on paljon hyvää kerrottavana. Raaka-aineena käyttämämme puukuitu on uusiutuva luonnonvara, ja sitä hankitaan kestävästi hoidetuista metsistä tai tuotetaan kierrätetystä paperista. Toimintatapamme säästää ympäristöä, ja kaikki paperituotteemme soveltuvat kompostoitavaksi tai poltettavaksi. Nykyään monet sidosryhmistämme haluavat saada entistä tarkempaa tietoa vastuullisuuteen liittyvästä toiminnastamme, siihen liittyvistä luvuista sekä meille myönnetyistä sertifikaateista ja ympäristömerkeistä. Siksi haluamme vahvistaa henkilöstömme tietämystä näistä asioista”, Kottonen jatkaa.
”Keskustelut asiakkaiden ja kollegojen kanssa ovat osoittaneet, että olemme kaikki huolissamme ekologisesta jalanjäljestämme”, toteaa AfH-liiketoiminnan Ison-Britannian ja Irlannin myyntijohtaja
Mark Dewick, joka osallistui lokakuussa järjestettyyn koulutukseen. ”Uskon, että voimme kehittää toimintaamme koko arvoketjun osalta. Kattava käsitys perusasioista, avoin keskustelu sekä tietenkin vahva tahto ovat ehdottomia edellytyksiä ketjun parantamiselle. Koulutus on antanut meille työkalut sidosryhmien kanssa käytävän keskustelun syventämiseen.”
Lisätietoja:
Hannu Kottonen, toimitusjohtaja
Puh.: +358 (0) 1046 54959
S-posti:
hannu.kottonen@metsatissue.com
Marja-Leena Dahlskog, viestintäpäällikkö
Puh.: +358 (0) 1046 55149
S-posti:
marja-leena.dahlskog@metsatissue.com
Metsä Tissue on Euroopan johtava pehmopaperin tuottaja kotitalouksien ja teollisuuden tarpeisiin. Olemme myös maailman johtava ruoanlaittoon käytettävien tiivispaperituotteiden toimittaja. Tärkeimmät tuotemerkkimme ovat Lambi, Serla, Mola, Tento, Katrin ja SAGA. Meillä on tuotantolaitoksia Suomessa, Saksassa, Puolassa, Venäjällä, Slovakiassa ja Ruotsissa, ja palveluksessamme on noin 3 200 työntekijää. Liikevaihtomme on 940 miljoonaa euroa. Metsä Tissue on osa Metsäliitto-konsernia.